Kuvia ei tähän postaukseen nyt ole, mutta kyllä tämän tekstin lukaisee tämän kerran ilmankin!
Niinkin hyvä tuuri tähän aikaan vuodesta on käynyt, että yksi sama lähitienoon metsätie on aurattu auki. Eräs sama tuttu tie, mitä kaikki kesäpäivät on aina tullut talsittua. Joten tottahan toki tuli laitettua kaikki kamppeet niskaan ja lähdettyä matkaan! Eilen lähdin käymään siellä pikku-Moskun kanssa taluttaen semmoisen noin 40 minuutin mittaisen lenkin. Se on niin mukava lenkkikaveri, sen kanssa pystyy jopa ottamaan hyviä ravihölkkäpätkiä ja tielläkin varmasti kaikilla ohikulkijoilla hymyilyttää, eipä sitä oikeen tiedä, pitäisikö se ajatella koirana vai ponina. Yhden asian kuitenkin huomasin sitä hoitaessani, sen pää on kasvanut! Meinaa jäädä sen omat ponisuitset kohta pieneksi korvan ja otsapannan kohdalta.Vielä ne mahtuu eikä purista eikä ahdista, mutta taitaa sitä pitää alkaa ajatella uusienkin hankkimista.
Mossen kanssa lähdettiin sitten tänään samalle reitille ja aikaa meni hieman enemmän, vähän päälle yksi tunti. Alkuperäisenä ajatuksena mulla oli, että olisin päässyt kunnon ravi- ja laukkapätkät sillä vetämään hyväkuntoisella talvitiellä, mutta suunnitelmat muuttui hieman. Tottahan toki olen aina tiennyt, ettei Mosse ole mitä yksinkertaisin otus silloin, kun lähdetään tekemään asiaa, mistä on ollut pitkä tauko. Sitten syksynhän sitä ei olla maastoon päästy, ja näin tauon jälkeen Mosse oli niin innoissaan. :D Se ei ollut oikeastaan hankala eikä vastustellut eikä vikuroinut, mutta innoissaan viskeli päätään ja loikki kuin pupu pari askelta kerrassaan. Välillä piti hirnua kuin tohelo siellä metsän keskellä ja pysähtyä kuuntelemaan kuuluuko vastausta.
Eikä asiaa auttanut ollenkaan että vaikka ilma oli mitä mainioin, oli sää kuitenkin hyvin tuulinen. Ja jo itsessään tuulisviiripäällä oleva hevonen jäi kuuntelemaan ja puhisemaan milloin mitäkin tuulessa heiluvaa. Matka eteni sitten suurimmaksi osaksi taluttaen, Mosse on iso hevonen ja se osaa olla leikkisä. Oman kokemuksen kautta osaankin jo arvioida, mitä tehdä missäkin tilanteessa. Taluttaen se pysyi kontrollissa ja kummallakin oli mukavaa. Lopulta se Mosse jo rauhoittuikin jonkin aikaa, niin hyppäsin satulaan ja paluumatkalla otettiin käyntiä ja ravipätkiä. Kaiken kaikkiaan iloinen ulkoilureissu ja nyt pitäisi vaan käydä pari kertaa putkeen Mossen kanssa siellä maastoilemassa. Se ei montaa kertaa toistoja tarvi, kun se jo muistaa ja ymmärtää mikä on homman nimi ja asiat sujuu kuin entiseen malliin. :)
Pitäähän se varmaan hyödyntää tämä tilaisuus tien kunnon suhteen ja lähteä käymään vielä siellä, kun lomaakin on pari päivää jäljellä.
