perjantai 5. huhtikuuta 2013

174: Aatun tarina

Nyt on niin paljon ollut puhetta tästä hevosten keskuudessa jylläävästä Herpes-viruksesta, että ajattelin myös  kertoa oman tarinan teille juurta jaksain. Tarkemmin ottaen Aatun tarinan. Hommahan alkoi siitä, kun lähdimme eräänä viikonloppuna valmennuksiin Aatun kanssa. Jonkin aikaa valmennusten jälkeen ilmeni, että hevoset, jotka valmennuksiin osallistuivat, sairastuivat. Niin teki myös meidän Aatummekin. Aatulla oireina ei ollut mitään muuta kuin kuume. Muilla hevosilla oli lisäksi hengitystieinfektioita, eli yskää ja limaa. Mutta Aatulla ei ollut mitään flunssan kaltaisia oireita. Ainoana lisänä yhteen vaiheeseen nokkosihottumaa ilmaantui kaulan alueelle, jota hoidimme Betadine-lioksella. Aatulla oli myös lääkekuuri päällä.

Kuume nousi jo vaarallisen korkeaksi parina päivänä, tarkkaa lukemaa en muista, mutta korkea kuume oli. Yhtenä aamuna Aatun takajalat olivat tönkkönä ja laahasivat maata, kun talutin Aatun karsinasta hoitovälikköön. Eläinlääkärikin oli silloin paikalla. Ensin epäiltiin hevosinfluenssaa, koska muiden hevosten oireet viittasivat siihen. Sitten iltapäivällä oireet pahenivat, ja oma paniikki iski, että herranjumala, älä anna tämän tapahtua. Aatu oli silti oma kiltti itsensä, hörisi ja vietti viimeiset hetkensä kanssamme. Tuli viereen lohduttamaan, että älä sure. Aatu yritti uskotella, ettei sillä olisi mitään hätää. Mutta toisin oli. Aatulle ilmeni pakkoliikkeita, tai sitten ne olivat vain yrityksiä päästä eteen päin. Aatu ei pystynyt enään kävelemään, joten siksi Aatu huitoi välillä toisella etujalalla eteen ilmaan, koska yritti päästä eteen päin. Loppuvaiheessa myös pää alkoi liikkumaan holtittomasti.

 Jouduimme odottamaan äidin kanssa kaksi tuntia Aatun vierellä, ennen kuin eläinlääkäri ennätti paikalle. Mitään toiveita muusta vaihdoehdosta ei ollut Aatun tulevaisuudelle. Virus oli edennyt hermostoon ja alkoi vaurioittamaan Aatua. Lopputuloksena olisi ollut halvaantuminen. Ne kaksi tuntia tuntui liian pitkältä, mutta samaan aikaan liian lyhyeltä antaa Aatulle hyvästit. Se oli liian rankkaa ja liian surullista. Lopulta eläinlääkärin saavuttua Aatu hörisi eläinlääkärillekin ystävällisesti, siinäkin tilanteessa Aatu näytti oman luonteensa. Vaikka se oli hätää kärsimässä, se ei ollut paniikissa. Se olisi halunnut olla normaali, syödä heinää ja olla vain ja tehdä kaikkia juttua. Mutta eihän se voinut tajuta, mikä siihen oli mennyt. Eläinlääkäri vaivutti Aatun ikuiseen uneen ja Aatu vajosi rauhallisesti maahan ja hengitti rauhallisesti. Lopulta Aatu veti viimeisen hengenvetonsa ja sydän pysähtyi. Aatu nukahti kauniisti kaula kaarella, niin luonnottoman kauniina ja arabimaisen näköisenä.


Seuraavana aamuna odotti viimeiset halit ja hyvästit Aatulle, ennen kuin Aatu haudattaisiin ihan lähelle tonttiamme. Muistoksi leikkasimme Aatulta harjasta ja hännästä nipun. En edes muista kuinka pitkään ikävöin Aatua. Ensimmäiset yöt olivat vaikeimpia. Vielä nytkin tätä tekstiä kirjoittaessa kivistää sydämestäni ihan todella. Vieläkin on ikävä, enkä voinut pidätellä itkua tätä kertoessa. Mutta vain yhdessä päivässä Aatun kunto romahti  tähän pisteeseen, eikä mitään ollut tehtävissä. Loppujen lopuksi olemme äitin kanssa jossitelleet, että mitä jos ei oltaisi annettu lääkekuuria, mitä jos teimme väärin siinä ja siinä asiassa. Kaikki mietityttää ja sitä soimaa itseään. Olisi toivonut, ettei oltaisi menty koko valmennuksiin ikinä! Mikään ei tuntunut todelliselta Aatun kuoleman jälkeen. Mutta ajan saatossa helpotti ja sitten tuli Mosse. Joka tapauksessa toivon, että Aatu olisi pysynyt elossa ja elänyt terveen ja pitkän elämän. Mutta välillä elämä on rankkaa.

Siksi nytkin päätettiin äidin kanssa, ettemme lähde Mossen kanssa minnekään, kun tämä tauti on liikkeellä. Tauti esiintyy toisille hevosille lievänä, toisille olemattomana ja toisille vakavampina sekä toisille kuolettavana. Siksi emme halua ottaa yhtään riskiä. Onneksi asumme kotona eikä ihan heti lähimailla ole hevostalleja. Lähin on 9 km:n päässä. Nyt emme myöskään aio kyläillä kenenkään hevosihmisen luona emmekä myöskään pyydä emmekä päästä ketään meille kylään, jotka ovat hevosten kanssa tekemisissä. Tämä Herpes tuskin on vielä näin pohjoiseen edennyt, mutta piankos se tännekin leviää?

Joten muistakaa kaikki ihmiset erityisen hyvä desinfiointi ja kaikkien kamppeiden hygienia! Mekin desinfioimme koko tontin ja tarhan tolpat ja portit, talon sisällä, tallit, pihatot, kumimatot, ulkoeteiset, ovet, kaikki tavarat, sankot, kupit ja ihan kaikki Virkon-S:ällä Aatun jälkeen. Älkää liikuskolko talleilta toisille, sillä tauti leviää myös ihmisten välityksellä. Olkaa varovaisia ja muistakaa olla huolellisia tämän asian suhteen. :) Kaikki ylimääräinen hevosiin liittyvää liikennettä kannattaa nyt rajottaa ainakin toistaiseksi, suurimmaksi osaksi niillä kriittisimmillä alueilla. Elämäähän ei koskaan voi ennustaa, emmekä mekään voineet ikinä uskoa, että tämä kaikki tapahtui juuri meille. :(


Onneksi minulla on Mosse ja tämän postaukseen purkautumisen jälkeen tajuan entistä enemmän, miten tärkeä Mossestakin on tullut minulle! <3

Vielä lopuksi linkkaan vielä tämän videon Aatun muistolle. <3


6 kommenttia:

  1. Voiei muaki alko itkettämään :''(((

    VastaaPoista
  2. Voi ei miten surullinen tarina! :( Onneksi kaikki kuitenkin tietävät, että Aatu on saanut elää mahtavaa aikaa ollessaan sinun omistuksessasi, aivan niin kuin Mosse nyt. Vaikutat todella järkevältä, vastuuntuntoiselta ja osaavalta hevosenomistajalta. Juuri sinun kaltaisesi ihmiset ansaitsevat oman hevosen. Ole ylpeä, että sait tarjota Aatulle hyvän kodin ja huolenpidon, sinun ei pidä syytellä itseäsi mistään. :)

    Talliporukan kanssa pohdittiin pitkään, että mentäisiinkö Tampereen hevosmessuille. Tultiin kuitenkin siihen tulokseen, että ei mennä.. Nyt pitää minimoida riskit, ei kukaan tahdo, että hevoset sairastuu.

    VastaaPoista
  3. On sillä ollu varmasti melkoiset kivut! VOI POLOISTA, KUN JOUTUI KITUMAAN ENNENKUIN KUOLI.. :'(

    VastaaPoista
  4. Otan osaa! Aatu oli varmasti ihana hevonen <3

    VastaaPoista

Lähetähän terveisesi alla olevaan kommenttiosioon!