torstai 18. kesäkuuta 2015

263: Juhannuksen alla

Kesäloma lähti hyvin käyntiin, tähän mennessä päiviini ei kuitenkaan sen kummempaa ohjelmaa ole kuulunut. Elämä jatkuu samoilla arkirutiineilla hevosten ympärillä lomillakin sekä myös aamuherätys säilyy klo 07:00 tienoilla. Kuitenkin on ihan eri fiilis, kun ei ole kiire mihinkään. Aamulla saat heräillä rauhassa ja käydä nakkaamassa hevoset pihalle, jonka jälkeen miettiä tulevan päivän suunnitelmia kahvikupposen ääressä. Ensimmäinen projekti talven jäljiltä oli pestä kaikki talvikaudella käytetyt loimet sekä Moskulta että Mosselta. Ja niitä loimia oli melkoinen kasa! Useamman päivän sai niitä harjailla ja käännellä pesukoneessa tai käsin pyöräyttää loimen koosta riippuen, mutta nytpähän on sekin homma tehty ja loimet on laitettuna takaisin loimitelineeseen säilöön.

Yksi iso, pieni pettymys on jälleen kerran Suomen sää. Ei tosin ole mikään yllätys, että vettä sataa ja on kylmä päivästä toiseen, mutta toki sitä kesältä odottaa niitä lämpimiä, aurinkoisia kelejä. Onhan se kesä. Vielä ei ole pahemmin hyttysia näkynyt, mutta auta armias kun se pilvi pölähtää ja niiden kanssa tulee hulluksi... Heinä ei kasva pelloilla nimeksikään ja vasta tällä viikolla ruohon mitta on sen verran, että uskaltaa pian ajatella päästävänsä hevoset laiduntamaan, kunhan saadaan kesälaidun valmiiksi tehtyä. Tänä kesänä vuokraamme taas naapurien peltoa, sillä oma peltomme kynnettiin ja kylvettiin naapurien traktoreiden avulla. Tarkoituksena olisi, että sieltä nyt kasvaisi kunnon, hevoslaitumen niittynurmiseos, joka säilyisi hyvänä useamman vuoden ajan.


Eilen ratsastin Mossen kentällä ja pitkästä aikaa olikin kaunis keli ja saimme nauttia ilta-auringosta. Mosse myös toimi mielestäni hyvin ja reagoi apuihin ja saimme kyllä kumpikin pienen hien pintaan. Kyllä se työnteko taas alkaa varmaan luonnistumaan pikku hiljaa! Yksi päivä otin Mossesta mukamas kuvan, missä herra näyttäisi suloiselta ja hienolta, vaan kuvassahan pääsi oikeuksiinsa Mossen ihana maha! Pullero puoliverinen, miten tässä näin pääsi käymään... Taitaa se ponikin olla aika pontevana, mutta kun nyt kesällä niiden energiankulutus ei ole niin suurta, niin täytyy vähentää heinän määrää aavistuksen ja liikunta kaveriksi päiväohjelmaan.

Mossen Beach Body 2015 nyt myös julkiseen tietoon, heh!
Ponin kanssa ollaan käyty lenkillä joko taluttaen tai ohjasajaen metsäteillä, välillä ollaan vaan puuhailtu kotikentällä juoksuttaen tai isolla, sinisellä jumppapallolla pelaillen. Moskulla kyllä riittää intoa ja energiaa kaikenlaiseen touhuamiseen, mikä on iso plussa! Varmasti orina olemisella on osuutta asiaan, ettei ainakaan vielä ruoka ole ainoa asia, mikä kiinnostaisi. Pieni piraijahan se välillä on, kevyesti saattaa näppäistä. Kuitenkin se aina uskoo, ettei niin saa tehdä ja sitten on kiltisti, mutta joka päivä se vielä yrittää testata rajojaan "silleen sievästi ehkä-meiningillä". Kaiken kaikkiaan Mosku on kuitenkin melko helppohoitoinen kaveri, eikä sen kanssa ongelmia ole.


Toivotaan, että keli tästä paranisi piakkoin! Kyllä se sateinen keli vaikuttaa omaan työtahtiin ja jaksamiseen ihan eri tavalla. Tulee jotenkin saamaton olo, kun katsoo epätoivoisena ikkunasta ulos miettien, mitä tuossa säässä pystyy edes tekemään...

 Viettäkäämme kaikki nyt kuitenkin iloinen Juhannus, säästä riippumatta!