239: Klinikkareissu

Klinikalla käytiin ja klinikalta tultiin. Viime tiistaina. Melkoinen kiire pukkasi sitä tiistaita edeltävänä maanantaina. Soitimme silloin Oulun Hevosklinikalle ajanvaraukseen, sieltä tarjottiin tiistaita sekä torstaita. Alunperin sovimme torstaiksi sen, mutta itse varauksen jälkeen soitimme meille vinkan kuskiksi lupautuneelle ihmiselle ja hänelle ei sopinutkaan loppuviikko ja muuten olisi mennyt taas parin viikon päähän, ennen kuin oltaisiin matkaan päästy. (Meillä kun ei ole omaa traileria, kuskia tai vetoautoa...) Joten äiti soitti vielä kerran klinikalle ja aika vaihdettiin takaisin tiistaille. Trailerinkin saimme lainatuksi, vetoauto löytyi omasta lähipiiristä ja nyt saatiin ajatkin natsaamaan kuskin kanssa. :) Mutta melko tiukille meni tuona iltana kaikki, trailerikin oli omassa pihassa vasta myöhään illalla odottelemassa aikaisen aamun lähtöä.

Aamuherätys oli puoli neljältä ja melko pikaisesti sitä sitten mentiinkin talliin, siellä olimme kuitenkin ajansäästöksi jo edellisiltana pakanneet autoon kaiken tarvittavan. Mosse oli hieman ihmeissään, että mihinkä kellon aikaan sitä oltiin karsinasta pois lähdössä. Tallista ulos taluttaessa se puhisi ja katseli traileria ihmeissään, suostui sinne perässä heti kävelemään, mutta peruutti ensin pois, kun emme ehtineet saada vieraan trailerin takapuomia kiinni. Toisella kerralla sekin luonnistui ja Mosse jäi kiltisti, ehkä hivenen ihmeissään silti, seisomaan. Luukut kiinni ja auto käyntiin, lähdettiin ajamaan kohti Äimärautiota.

Klinikan pihalle saavuttuamme Mosse hirnui sekä hörisi pariin otteeseen muille hevosille. Laitoimme Mossen odottelemaan yhteen ulkokarsinaan joksikin aikaa, kunnes vuoromme tuli. Mosse oli vieraassa paikassa kuin kotonaan, ei hätkähtänyt mistään ja oli niin kilttinä ja lutuisena kaiken aikaa. Antoi eläinlääkärin tutkia itsensä läpikotaisin ja siinä samalla suorastaan nukkui, vaikkei sille oltu vielä mitään rauhoittavia edes annettu!

Tutkimukset aloitettiin tunnustelemalla, sitten käytiin maneesissa juoksuttamassa liinan päässä askellajit läpi ja sen jälkeen tehtiin taivutuskokeet. Omien epäillyksiemme saattelemana halusimme ottaa jaloista röntgenkuvat, mahdollisesti tutkia selän paremmin sekä tähystää mahalaukun mahahaavan mahdollisuuden siivittämänä. Suoraan sanottuna kerroimme eläinlääkärille, että tutkitaan hevonen nyt sillä arviolla, että vika voi olla missä vain. Loppuun tutkimusten jälkeen halusimme vielä tarkistaa hevosen suun edellisen raspauksen jäljiltä, joka oli noin kuukausi sitten ja sieltä löytyi vähän pyöristettävää, joten eläinlääkäri hoiti senkin.

Odottelen niin kovasti taas ensi kesää ja ihania maastoreittejä! <3

Sitten tuloksiin, Mahahaavan tähystys oli liiankin jännittävää, koko ajan oli sellainen tunne, että apua, nyt sieltä löytyy jotakin ihan varmana, sillä oireet tuntuivat jopa sopivilta mahahaavan mahdollisuuksiin. Mutta kun kuvassa ei näkynyt mitään ja eläinlääkäri kehui mahan olevan oikein siisti ja terve, niin siltikin jänskätti vielä, ennen kuin katsottiin mahanportin alue. Ja kun sieltäkään ei löytynyt mitään, oli helpotus suuri! Ei mahahaavaa, se lohdutti jo jonkin verran.

Kuvista löytyikin sitten se sama, mikä on ollut tiedossa ostotarkastuksesta lähtien. Kummassakin takajalassa kinnerpatit sekä vasemmassa etupolvessa hivenen sanomista. Muutokset olivat olleet edellisiin kuviin verrattuna hyvin pientä, ei mitään radikaalia vaan tosissaankin pieniä muutoksia, mutta kuitenkin sen verran on tapahtunut, että nyt se alkoi niitä sitten pikkuisen vaivaamaan. Ja sen riskinhän me otimme Mossen ostaessamme, mahdollisuus oli, että nämä alkaisivat vaivaamaan sitten jossain vaiheessa. Eläinlääkäri antoi näihin kolmeen jalkaan kortisonipiikitykset, ohjeet sen jälkeiseen toimintaan + 5 päivän Metacam-kipulääkekuuri. Yksi vuorokausi karsinalepoa, sen jälkeen normaalitarhausta ja kävelytyksen aloittaminen viikon ajan. Toisella viikolla saa mennä selästä käsin rauhallista hölkkää ja jo kolmannella viikolla saa aloittaa normaali ratsastuksen.

Nyt on kipulääkekuuri syötetty ja Mossea kävelyttäen jatketaan vielä muutaman päivän. Kovasti ovat vakuutelleet, että kyllä se Mosse vielä siitä tokenee siihen pisteeseen asti, että pääsisin kisat starttaamaan. Mutta kaikkien tsemppauksista huolimatta itse olen vähän kyyninen, ei minua enää haittaa, vaikkei sillä pääsisi mitään kummempia tekemään ja ratsastelemaan, kunhan pystyisi elämään vielä jonkin aikaa ja olla varma siitä, ettei sillä ole kipuja, mikä haittaisi elämistä. Kunhan nuo kinnerpatit luutuisivat, sitten olisi asiat paremmin. Mutta kun ne ovat olleet tuossa tilassa jo kauhean pitkään, mahtaakohan ne koskaan luutuakaan?

Muutenkin talvet ovat yleensä hankalampia kinnerpattihevosille ja kesät helppoja. Tilannetta hankaloittaa vielä se, kun meillä ei ole talvisin maneesia, missä ratsastaa, joka olisi varmasti Mosselle mieluisampi vaihtoehto, kun se muutenkin karttaa liukkaita ja kovia pohjia kuin ruttoa. Mutta näillä eväillä on pakko pärjätä, mitä on eteensä saanut.  Piikityskään ei ole suoranainen ongelma, jos siitä on hyötyä ja apua. Sitäkin voidaan antaa hevoselle silloin, kun on sen tarve, silloin pitänee taas lähteä ajamaan pitkä reissu Ouluun. :D

Eteni Mossen tilanne miten tahansa, olen tyytynyt kaikkiin vaihtoehtoihin, mitä tuleman pitää. Klinikalta tullut tieto ei ollut shokki, sillä tämä oli ollut jo tiedossa kaiken aikaa.