lauantai 7. kesäkuuta 2014

245: Laidunkausi aloitettu

Mossen laidunkauden avaus tapahtui tiistaina. Arvatenkin Mossella innosti syöminen eniten, mutta kyllä siitä sen verran varsamaista nuoruutta vielä löytyy, jotta lähtikin laukkaamaan ja vikisten heitti yhden jättisuuren ja komean näköisen rodeopukin! :D Näinä päivinä Mosse on saanut laiduntaa mielin määrin. Ötökkätilannekaan ei vielä tähän mennessä ole ollut kamala, ollaan pärjätty muutamilla myrkytyskerroilla. (Paha mennä kehumaan, kohta ne kuitenkin hyökkää kimppuun, kääk!) 

Ratsastuskausikin on saatu aloitettua mukavasti ja vaikka Mossella onkin talven jäljiltä kunto vähän hukassa, on se silti hyvillä mielin ratsastuskentällä hommia tehnyt, lukuunottamatta sitä, etten minä kovin montaa kertaa sitä ehtinyt liikuttamaan, kun se taas polkaisi toisen etukenkänsä irti ja vieläpä sen saman, minkä viimeksikin! Sinne meni viikonlopun suunnitelmat ihanasta maastoilukauden aloituksesta... Ihan hirvittää, kun Mossen kavion laatu on muutenkin pehmeää ja nyt on kenkäkin irronnut ennen aikojaan useampaan otteeseen ja naulanreikiä täynnä kavion alaosa, että saakohan sinne edes irtokenkää takaisin naputeltua? Huomenna sekin nähdään, kun kengittäjä saapuu iltasella käymään.


Netistä bongasin ihan sattumalta yllä olevan kuvan, missä komean näköinen hevonen venyttelee itseään. (Onkohan kuvan hevonen koulutettu temppuun?) Joka tapauksessa nyt onkin hyvä antaa teille lukijoillekin parempi käsitys siitä, jollette ole aikaisemmin havannoineet selityksiäni kunnolla, kun olen aina kertonut, miten Mosse lähes jokapäiväisellä tavallaan venyttelee itseään, yleensä aamuisin heti karsinasta tultuaan. Se näyttää juurikin samalta, kuin tuossa kuvassa, harmi vain, kun en ole omaa dokumenttia ikinä saanut, eikä sitä sen pahemmin koskaan muistakaan aamulla kameraa talliin ottaa... Samaan aikaan se yleensä haukoittelee suloisesti. Mosse pistää paikat vetreiksi ennen päivän tohinoita! :)

Tänään on myös minun syntymäpäiväni, 16 vuotta tuli täyteen!

Pyyhin Mosselta liikutuksen jälkeen enimmät hiet pois märällä sienellä, siksi tuon näköinen karvapeite.  :D


Pientä laukkaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lähetähän terveisesi alla olevaan kommenttiosioon!