keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

246: Kotirinteen Mojito, "Mosku"

Pieni kaveri muutti asumaan meidän pihamaallemme viime perjantaina. Hän on kolmevuotias shetlanninponi ori Kotirinteen Mojito, tottelee nimeä "Mosku" tai "poni". Älyttömän kiltti, ystävällinen ja luottavainen hieno poniherra! Nuoresta iästään huolimatta poni on hyvällä mallilla koulutuksensa kanssa, siitä iso kiitos tämän omistajalle, joka antoi meille Moskun ylläpitoon nyt ainakin kesän yli. :)

Mosse oli aluksi aivan tohkeissaan, kun ponikaveri saapui pihaan. Ensimmäinen päivä sujui hyvin, toisena päivänä käytiin kamppailu, kumpi on tämän minilauman johtaja. Mosse jo vanhuuttaan ja suurta kokoaan hyödyntäen sai kuin saikin paikan johtajuudessa ja poni tyytyi alempaan asemaan. Silti kumpikin ovat nyt jo kavereita keskenään ja enää laitumella näkyy vain sievää, leikkimielistä pomppimista ja kahinointia, yhdessä ne syövät ja rentoutuvatkin torkkumalla.

Aluksi Mosse kärsi jonkinmoisesta eroahdistuksesta, kun taas Mosku-poni ei ollut millänsäkään, ei se edes vastannut Mossen hirnuntoihin. Mosselle tuli hätä ensimmäisten päivien aikana, jos poni haettiin laitumelta ja vietiin vaikkapa talliin harjattavksi. Äkkiä Mosse kuitenkin oppi, ettei ole mitään syytä hätäilyyn ja nyt se ei ole enää moksiskaan liikuteltiinpa hevosta ja ponia suuntaan tai toiseen. Saattaa se vielä hirnua perään kerran tai kaksi, mutta muuten Mossekin tasoittui taas omaan ihanaan luonteeseensa. :) Siellä ne nyt viettävät kesäpäiviä laitumella yhdessä!








2 kommenttia:

Lähetähän terveisesi alla olevaan kommenttiosioon!