005: Ratsastelua pellolla.

Tänään tehtiin Mossen kanssa siten että päätettiin ratsastaa tuossa meidän tontin viereisellä pellolla. Tämä pelto on suunnilleen saman kokoinen kuin Mossen laidun, eli ihan sopivan kokoinen ratsastaa. Reilusti isompi se on ainakin kuin kenttä.
   Satulaan nousin vain kentän kautta ja sitten jo lähdettiinkin menemään. Tämä kyseinen pelto on tuossa niin vieressä, ettei meidän tarvi kuin ihan lyhyt matka oman pihan poikki ratsastaa ja ollaan jo pellolla. Mosse käyttäytyi oikein hyvin sielläkin, vaikka vähän katseli ympärilleen ja kuunteli, ei siinä mitään sen enempää. Vähän tehtiin töitä siinä pellollakin, ravattiin ja laukattiin. Vähän ihmeellistä, en heti saanut nostettua laukkaa ollenkaan! Vaikka luulisi, että hevoset piristyisivät, kun pääsevät isolle niitylle ja oikein pyydetään laukkaamaan, mutta jotenkin Mossella ei joko huvittanut heti, tai sitten minä en osannut. Tuli hetken aikaa kyllä sellainen fiilis, että miten mä näin amatööri voin olla, etten edes laukkaa saa nostetuksi, vaikka edellis päivänä tehtiin laukanvaihtojakin kentällä?! No kyllä se sieltä lopulta tulikin... Mosse taisi olla liian pomminvarma, taisi koko hevonen ajatella, että "kerta tuo ratsastaja mulla ekaa kertaa ratsastaa muualla kuin aidatulla alueella, niin otetaan varovaisesti ja rauhallisesti..." Muutenhan Mosse oli ihan rauhallinen ja kuunteli käskyjä.
 
   Käytiinhän me sitten myös Mossen kanssa tuolla alapellolla, jonne pitää kävellä vähän matkaa metsää pitkin, että sinne pääsee. Siinä metsässä, juuri siinä kohtaa mistä tämä meidän ns. polku kulkee, oli raivattu joitain pieniä puita ja pusikoita, niin polku oli sitten täynnä risuja ja oksia. Mutta Mosse rohkeana hevosena mennä vain käveli oksien yli. Ei ollut ongelmaa siinäkään. Tämä alapelto on sitten todella suuri! Siellä on ainakin tilaa, vaikka ratsastaa! Siellä pellolla me nyt sitten vain vähän aikaa käveltiin, kunnes lähdimme samaa reittiä metsän kautta takaisin.

   Mutta onhan se tosi asia, että Mosse on kuitenkin vielä uusi hevonen minulle, ja me ollaan vasta tutustumisvaiheessa, niin ei kaikki voi aina sujua just niin kuin pitäisi. Kyllähän me ajan kanssa opitaan tuntemaan toisemme ja toistemme vinkeet ja ajatukset! Mutta tietysti kaikki vie aina aluksi aikaa, eikä asialle ole muuta tehtävissä. Ei saa lannistua, vaikkei kaikki aina onnistuisikaan. Elämä hevosten kanssa on välillä ylä- ja alamäkeä. Siihenkin kyllä tottuu, varsinkin oman hevosen kanssa.

Tässä me olemme siellä alapellolla. Yllätys, yllätys, taas täytyi ottaa kuvia ja videoita! Varsinkin nyt, kun kokeilimme Mossen päälle näitä ihania, oransseja tavaroita! Oma fleecenikin sopii sävy sävyyn... Kyllä se on niin, että oranssi väri sopii punarautiaalle hevoselle! Tämä kuva on muuten hyvä poseeraus, mutta minulle on vain kypärä vinossa... Ehehh.

Tuossa takana näkyy meidän talomme, eli tämä pelto onkin hyvin lähellä meitä ja meidän tonttiamme.