192: Eilinen maastoreissu

Eilen aamupäivänä en ollut kotosalla, vaan lähdin käymään äidin kanssa kaupungilla. Vähän aikaa siellä aikaa kulutettuamme ostaessa mm. ruokatarvikkeita seuraaviksi päiviksi sekä hajuvesiostoksilla käytyämme lähdimme ajamaan autolla takaisin kotia päin. Olihan kello jo puolenpäivän maissa. Suunnitelmissa oli lähteä maastoon Mossen kanssa, mutta sitä ennen täytyi syödä edellis päivänä valmistettua kanakeittoa, jotten tyhjällä mahalla lähtisi pollen kanssa liikenteeseen. Äitikin lähti takaisin töihin, joten minä jäin kotiin, lämmitin ruoan mikrossa, söin sen suihini, vaihdoin vaatteet ja marssin ulos hakemaan tallista riimunnarua. Ilma oli hieno, aurinko paistoi ja lämpötila oli +17 asteen tienoilla sekä sopiva tuulenvire piti öttiäiset loitolla. Mikäs sen parempi maastoilu sää, kuin tämä? :)

Hoidin Mossen tallissa kuntoon. Harjasin, puhdistin kaviot ja varustin sen. Laitoin jalkoihin suojat, taakse ja eteen jännesuojat ja lisäksi etujalkoihin putsit. Sitten satula selkään ja kuolaimet suuhun, sekä suitset päähän. Lopuksi koristelin hevosen heijastinloimella ja heijastinrintaremmillä. Lopuksi laitoin omat kamppeeni päälle, jonka jälkeen talutin Mossen ulos ja matkaan lähdettiin. Talutin Mossen taas heti tulevan tieosuuden, jonka jälkeen menimme tuttua reittiä maastoilemaan. Matkan varrella pellolla oli joutsenia, jotka näyttivät niin jättisuurilta, vaikka kaukana olivatkin! Ovatko joutsenet aina olleet niin isoja, vai kuvittelenko vain niiden näyttäneen tavallista suuremmilta, aivan kuin joiltain Mega-Joutsenilta? :D No, kauniit kansallislintumme laulujoutsenet sikseen ja matka jatkui eteen päin. Pian olimmekin metsätiellä ja ennen sinne pääsyä avasin poroportin ja tietty laitoin sen kiinnikin siksi aikaa. Sillä välin vähän matkan päässä oli poro vaadin sekä tämän vasa. Mosse kyllä huomasi ne, mutta tuskin vilkaisikaan niiden suuntaan. Se oli, kuin ne olisivat olleet maailman tutuimpia asioita. Porot kyllä seisoivat kaikki jäsenet jäykkinä ja ihmeissään, mutta meitä ne eivät häirinneet joten hoplaa hyppäsin Mossen kyytiin ja jatkoimme matkaa eri tien haaraan, missä porot olivat olleet.

Vanha kuva, mutta Mosse niin tuitui lutuinen. <3

Matka sujui ihan hyvin, mutta taas menomatkalla Mossella piti välillä junttaroida, eikä se meinannut haluta liikkua eteen päin ja välillä piti jostain kumman syystä kääntyä takaisin kotiin päin. Vaan ei siinä mitään, sitten mentiin hitaasti mutta varmasti tien päähän. Välillä se kuunteli ihan selvästi poroja, jotka jossakin metsässä liikuskeli, kuitenkin minun näkymättömissä, mutta hevonen kyllä kuuli ne. Ihan rauhassa matka sujui, mutta kun saavuimme tien päähän, jäin kuuntelemaan samalla kävellessämme, että mistä hiivatista tuo pieni laahausääni kuului. Hetken aikaa kävelimme vain eteen päin ja sama ääni seurasi meitä, kunnes katsoin ja kappas, heijastinloimihan se siinä oli valunut sivuun ja maata pitkin vilisti. Mossekin huomasi vasta silloin, kun minäkin sitä katsoin. Heti olin silleen "Ou shit",  kun sama loimi oli silloin kerrankin tipahtanut sivuun ja polle pukittanut kauhuissaan pelottavaa kummitusta karkuun ja minä lentänyt kuperkeikalla selästä alas. Nytkin Mosse säikähti ja kääntyi nopeasti ympäri, mutta ehdin tulla satulasta alas ja rauhoitella Mossea, ettei mitään hätää. Se seisahtui, mutta haisteli ihmeissään loimea. Äkkiä nappasin sen Mossen sivulta pois ja se siitä.

Vaan nyt tuolle loimelle kyllä tulee kymmenen pistettä ja papukaija merkki siitä hyvästä, kun ihmettelen, miksei se vaan ole pysynyt paikoillaan, kun minä sen olen laittanut? :D Kaikki remmit laitoin tälläkin kertaa kiinni ja tarkistin tuhanteen kertaan, vaan silti lähti irti jostain kumman syystä. Ensi kerralla pitänee sitten laittaa tuhat umpisolmua. Uudestaan en maastossa alkanut loimea laittamaan paikoilleen, mutta joku viritelmä piti keksiä saada kuljetettua se takaisin kotiinkin. Lopulta päädyin ratkaisuun taitella se paketiksi ja laittaa kiinni satulahuovassa olevaan tarrahihnaan, mikä kiinnitetään jalustinremmiin. Siinä se sitten matkusti loppumatkan.Vaan oli Mosse kyllä ihanan rauhallinen ja utelias, kun taittelin loimea maassa tovin, Mosse nuuhkutti turvallaan ja tutki, että mitä minä siellä maassa ährään. :D Pian jatkettiin matkaa, ja nyt sitten ravattiinkin. Vaan sitten tuli porolauma tiellä vastaan, ja tällä kertaa niitä poroja oli aika monta. Reilu kymmenen, ja tällä kertaa Mosse reagoi poroihin vähän. Se muuttui jännittyneeksi ja oli aika innostuneen oloinen, pää kohosi ja askeleet muuttuivat korkeiksi. Sitä taisi vähän jännittää.

Itselläni nauratti kyllä vähän, mutta enhän minä 600 kg painavalle hevoselle mitään mahdannut, ettei se halunnutkaan yhtäkkiä edetä. Joten, loppumatkan sitten talutin Mossea, koska jostain kumman syystä Mosse etenee tälläisissä tilanteissa taluttaen paremmin, (perustuukohan hevosen "seuraa johtajaa" metodiin) vaikka siinäkin silloin reippaasti, mutta ei se itsellä auttanut kuin kävellä reippaasti hevosen rinnalla. Mosse rentoutui sitten jossakin vaiheessa matkaa, kun saavuimme tien päähän ja menimme poroportista ja olimme kohta jo kotisuoralla. Yhdessä kohtaa, siinä, missä mennään se pienen pieni suomaisempi kaistale läpi, huomasin reitin laidassa kaksi suurta luuta. Halkaisijaltaan varmaan 10 cm. Kauan en ehtinyt niitä ihmettelemään, koska hevonen oli hyppysissä, mutta kaippa ne olivat hirven tai naudan. Siinä vaiheessa ei enää ollut kuin varmaan sata metriä, kun olimme jo kotitontilla. Matkaan lähdimme noin kello yhden jälkeen ja perillä olimme puoli kolme. Joten tämäkin reissu kesti tällä kertaa sen 1,5 tuntia. Kaiken kaikkiaan ihana maastokerta oli ja Mosse se jos kuka oli älyttömän tyytyväisenä kotona, kun käytiin kiva mieltävirkistävä maastolenkki. <3