210: Sunnntain uuden maastoreitin katsastus.

Joo, äitikin jo nauroi, että joka postaus näyttää olevan vaan maastoilusta... :D No, ehkei nyt ihan kuitenkaan, mutta minkäs minä sille voin, että aina maastoillessa on niin mukavaa ja siitä tekee mieli kirjoittaa. Varsinkin nyt, kun kävimme sunnuntaina Mossen kanssa katsastamassa uuden maastoreitin. Kaikista maastoilupostailuista huolimatta en ole unohtanut kouluratsastusta, sitähän me pääsääntöisesti treenaillaan aina. Tälläkin viikolla Mosse on kulkenut todella mukavasti! Maanantaina ja tiistaina ratsastettiin koulua, kumpanakin päivänä hieman eri harjoituksia. Tänään menin Mossen kanssa ilman satulaa ja ratsastelimme ja teimme eri asioita, vaikka hevonen saikin tällä tunnilla kulkea rennommassa muodossa kaula pidempänä. Mosse ei koskaan ennen tuntunut niin pehmeältä ja rennolta sekä taipuisalta. Kuten itse kutsuin sitä, pehmeäksi banaaniksi. Se oli niin herkkä ja pehmeä kyljistä, pidätteet toimivat kuin unelma ja se todellakin oli hyvin ketterä puolelta toiselle! :D Muun muassa kaikki siirtymiset kaikista askellajeista sujuivat kuin unelma. Ilman satulaa kun istuin, yritin samalla opetella laskemaan ja tuntemaan hevosen askeleet kaikissa askellajeissa. Tunnin päätteeksi Mosse oli todella tyytyväinen polle!

Jos nyt sitten seuraavaksi hypättäisiinkin viime sunnuntain ajankohtaan. Nyt on kesän aikana tullut maastoiltua todella mukavasti, oikeastaan viikottain, joten ei tämäkään viikko ollut poikkeus. Vaan tällä kertaa ei lähdettykään sille tutulle reitille, vaan aivan eri ilman suuntaan! Se reitti on ollut tiedossa jo kauan, mutta sinne kun ei ole tullut lähdettyä aikaisemmin siitä syystä, että sinne kun olisi pitänyt kävellä tien laitaa pitkin, jyrkkää mäkeä ylös jota ennen oli vieläpä tiukka mutka ja 80 km/h nopeusrajoitus. Siihen vielä päälle rekkaliikenne, niin ei kyllä huvittanut lähteä. (Ei kukaan ole muuten sattumoisin nähnyt Hevoskuiskaaja-elokuvaa?) Vaan eräänä iltana naapurimme tuli heppahullun tyttönsä kanssa tervehtimään Mossea ja siinä samalla tuli puheeksi, että juurikin siellä suunnalla olisi aivan mahtavia maastoja, kangasmetsää ja pehmeää metsätietä. Kesällä kävin yhden kerran siellä suunnalla pyöräilemässä ja ihailemassa, kuinka mukavaa siellä olisi hevosen kanssa mennä. Sitten naapuri mainitsikin, että sinne pääsee kinttupolkua pitkin ilman, että tarvitsisi tietä pitkin mennä. JES! Ilman tätä tietoa emme olisi vieläkään päässeet sinne suunnalle. :)

Sunnuntaina lähdettiinkin sitten porukalla minä ja Mosse, äiti sekä isä etsimään sitä kinttupolkua. Vähän matkaa tietä pitkin joka tapauksessa käveltiin, mutta vain sen verran, että päästiin oikeaan paikkaan, mistä polku alkaisi. Ei tarvinnut mennä lähellekään hurjaa mäkeä. Polku löytyi, vaikka ensin ihmettelimmekin yhdessä, että voiko se tämä olla. Olihan se juuri oikea reitti, joka kulki vähän matkaa metsässä melko läheltä tietä joka kuitenkin sitten siirtyi syvemmälle metsään ja jonkin ajan päästä oltiinkin jo tutuilla maisemilla, mitkä viime kesältä muistinkin. Eteen avartui korkea harjanne, jonka laidassa meni polku jota pitkin kävelimme ja lopulta pääsimme päätielle. Ja siellä sitten riittääkin reittejä moneksi tunniksi! Siellä on mäkiä, eli hyvät mäkitreenitkin on taattu. Siellä on kivoja maisemia, suolampia, kangasmetsää marjoineen, hiekkatietä, metsätietä, soratietä... Aivan täydellinen maastoreitti! Ja vielä vuosia sitten itkettiin Aatun omistuksen aikaan, että kun ei ole missään kunnollisia maastoja ja tietä pitkin pitäisi pitkiä matkoja kävellä. Enään ei tarvitse, vaan maastoilu mahdollisuuksia on avautunut ihan älyttömästi ja vieläpä kuultiin, että samalla suunnalla pääsee muutaman mutkan kautta hyvälle järvelle, missä on hiekkapohja. Sinne ollaan ihan varmasti ensi kesänä Mossen kanssa lähdössä! <3

Vielä sunnuntain maastosta sen verran, että tällä kertaa ratsastimme vain käyntiä. Koko tietä ja reittejä ei edes menty loppuun asti, eikä kyllä olisi tarvinnutkaan. Reissu kesti puolitoista tuntia ja Mosse sai hyvän kävelymaaston. Yksi juttu on pakko mainita, joka liittyy karhuun. Täällä suunnalla on vuosien ajan ollut karhuhavaintoja, joten ei ollut edes yllätys, että juuri meidän mennessämme maastoon kuului yksi karhumainen örähdys. Heti siellä kuulimme kaikki, miten korppilauma raakkui, ja eikös olekin niin, että korpit ovat karhujen kavereita. Ratsastimme juuri harjanteen päälle mäkeä pitkin, kun kaikki kuulivat sen örähdyksen. Ääni kuului onneksi melko kaukaa, mutta karhu ei silti ollut haistanut meitä vasta kuin sen jälkeen, kun nousimme harjanteen päälle. Äiti jäi muka keräilemään puolukoita ja me muut pysähdyimme tietysti siihen vähän aikaan juttelemaan. Hauskin juttu oli se, että kaikki me kuulimme sen äänen, mutta kukaan ei sanonut mitään. Taisi olla niin, että äiti ei uskaltanut sanoa, minä en halunnut edes ajatella sen enempää asiaa ja iskäkin kuuli sen, mutta halusi epäillä Mossen suolistoääniä. Vasta kotona myöhemmin otimme asian puheeksi. Ja Mosse, se ei ollut moksiskaan, tuskin edes ajatteli asiaa. Mussutti vain kanervia/puolukoita mitä ikinä mussuttikaan. :D

Minua ei metsässä mentäessä karhut niinkään pelota, kunhan väistävät ihmistä niin sillä hyvä. Ja suomalaiset karhut ovat muutenkin melko pienikokoisia, naaraskarhut varsinkin, joten senkin vuoksi voi olla, etten niin kauheasti niitä pelkää. Urokset nyt ovat hieman eri asia, mutta esim amerikkalaisiin harmaakarhuihin ja Kodiakin karhuihin verrattuna suomalaiset ruskeakarhut eivät ole suurikokoisia, vaikka voivat tietysti aiheuttaa suurta vahinkoa kynsillään ja vahvoilla leuoillaan. Joka tapauksessa, minä en niinkään karhuja pelkää, jos sellainen metsätiellä vastaan sattuu, niin minkäs sille mahtaa. Suomessakin vain yksi ihminen on kuollut karhun kynsiin sadassa vuodessa. Mutta kaikista eniten minua kiinnostaisi se, että miten Mosse reagoisi karhun nähdessään. Pinkaisisiko se pakoon pölypilven saattelamana vai jäisikö se toljottamaan sitä kauhun vallitessa vai luulisikohan se sitä kenties, koiraksi? :D Mosse kun on muutenkin niin rauhallinen sekä rohkea poika, joka säikähtää ainoastaan vain säpsähtämällä paikoillaan, joten en osaa sanoa. Tietenkään en toivo, että tuommoista tilannetta koskaan tulisi vastaan!

Loppuun vielä muutamat kuvat, mitä äiti puhelimenkameralla sattui näpsäisemään.

Reitti päättyi oikeastaan tähän jokeen sekä siltaan, minkä yli ei hevosen kanssa kannata mennä sen takia, koska kaviot tökkäisivät helposti lankkujen välissä oleviin melko leveisiin rakoihin. Mutta ei onneksi sen väliä, sillä reitti loppui muutenkin siihen! :)