220: Matolääkitys sentään!

Maanantaina oli kaunis ilma, aurinko paistoi ja oli melko tyyntä. Tämän vuoksi lähdinkin Mossen kanssa maastoon nautiskelemaan lumisesta maisemasta auringon hohteessa. Tuntui ihan kummalliselta jopa, sillä kevättalvellahan tälläisiä ilmoja on ruukannut olla eikä näin syksyllä. :D Menimme tällä kertaa tien toisella puolella olevalle tasaiselle maastoreitille, porotkin kun olivat kaikonneet sieltä suunilta jonnekin eikä vihaisista hirvaista ollut tietoakaan. Aluksi reitille mentäessä tunnustelin hevosen selästä käsin, että miltä tien pohja vaikuttaa. Että kärsiikö kenties ravata tai vaikkapa laukata. Pohja oli oikein hyvän tuntoinen ja nyt kun Mosse sai hokkikengätkin allensa, ei ollut missään kohdin yhtään liukasta eikä lipsunut kaviot.

Jäässähän tie oli ja päälle satanut lunta, mutta pohja oli todella tasainen alta, joten mikään ei estänyt menoamme. Kuitenkin suurimmaksi osaksi käveltiin ja vain vähän ravailtiin muutamat pätkät reitin varrella. Mosse oli oikein reipas ja pirteä, askeleetkin olivat hyvin matkaatavoittavia. Vähän aikaa sitten täällä oli kauhean kova ja tuulinen päivä, että ihan puita kaatuili siellä sun täällä. Samoin oli maastotien varrellakin käynyt, muutama iso mänty oli kaatunut osittain tien päälle. Mosse kun huomasi nämä, sillä oli ihan pakko mennä mutustelemaan ja maistelemaan havusia, ja minä tietty annoin sen ottaa maistiaiset ilman muuta, ennen kuin jatkettiin taas matkaa.  :D Maastoretki onnistui oikein kivasti ja kummallakin oli mukavaa, Mosse käveli vapaapäivistä huolimatta oikein leppoisasti löysemmälläkin ohjalla. On se vain niin ihana!

Eilen illalla ennen karsinaan vientiä Mosselle annettiin heisimatolääkitys... Voi apua, kuinka pahaa se Mossen mielestä olikaan! Mosse on jopa hieman hankala madotettava, se kun on niin iso ja vahva ja se kun heiluttelee suurta päätänsä ylös ja alas, ei siinä oikein auta mikään. :D Mosse tajusi heti, mikä oli edessä, kun äiti vain aukaisi matolääkepaketin. Se alkoi saman tien irvistelemään, ennen kuin ehdittiin edes aloittaa! Mutta tällä kertaa päätin, että tehdään mielummin hitaasti ja rauhallisesti, jotta kaikki matolääke myös menisi Mossen mahaan, eikä pitkin seiniä ja lattioita, kuten viimeksi, kun yritettiin kerralla ja nopeasti vain tuikauta se mömmö kitalakeen.

Aloitin Mossen kanssa ihan vain siedättämällä sitä ruiskuun, jotta Mosse oppisi pitämään pään paikallaan. Ruisku pysyi suupielessä hellästi kiinni, vaikka Mosse kuinka ravisteli päätänsä. Ja heti, kun Mosse pysyi liikkumatta, "paine" hellitti ja ruiskukin katosi Mossen pään vierestä. Näin se pikku hiljaa oppi parempaan päin ja samalla sain aina pienen määrän kerrallaan laitettua lääkkeen Mossen suuhun. Lopulta lääke oli kokonaan saatu syötettyä ja pelkästään Mossen huulien sisäpinnat ja suupielet oli keltaisessa möhnässä, tällä kertaa lääkettä ei mennyt hukkaan muualle. :) Mutta oli se pahan hajuista ja makuista, ei Mosse muuta tehnytkään, kun irvisteli, ennen kuin taas uskalsi alkaa syömään meidän tarjoamat porkkanat, jotka se ensin pykelsi pois. Se viimeinkin tajusi, että paha maku lähtee pois vain syömällä uutta. Porkkanan jälkeen annettiin Mosselle pari näkkileipää, sen jälkeen se söi vähän aikaa heinää kunnes sai iltaruokansa, mysliä ja kauraa. Aamulla kurkkasin Mossen suuhun, eikä siellä enää ollut lääkkeen jäämiä. Nyt on Mossekin saanut vuosittaisen matolääkkeensä! :)