175: Ahmatti-Ahma, maastoilua PART 2.

Eilen lähdettiin Mossen kanssa taas maastoon. Ja niin myös iskä ja äitikin innostuivat lähtemään lenkille yhtä aikaa, aivan kuten viimeksikin. Ilma oli hieno ja aurinko paistoi ja lämmitti. Ulkona oli niin lämmin, että minun tuli ihan melkein hiki. En tajua, miksi aina ylipukeudun, kun lähden maastoon. Varsinkin keväällä, kesällä asia onkin eri, kun pitää suojautua hyttysiä vastaan ohuella tuulitakilla. Mutta onhan parempi, että mielummin on liian kuuma kuin kylmä. Sillä ainakin omasta mielestäni kylmä on pahempi, tai ainakin silloin vain koko ajan miettii, että hui kuinka palelee. Pienessä lämmössä tuntee vain sen, että on ainakin päässyt tekemään jotain, koska on lämmin!

Mosse oli paljon rennommalla tuulella nyt kun lähdettiin tien vierustaa kävelemään. Viime kerralla oli ollut niin pitkä tauko, että en edes ihmetellut, miksi Mosse oli vähän pörheänä. Eilen Mosse sitten käveli vieressä jopa melko rentoa vauhtia. Yhden kerran Mossella piti tuijottaa meidän vanhaa oranssia postilaatikkoa ja sitten myöhemmin mäen päällä Mosse säpsähti, kun ojassa oli joku ihme lumeton kuoppa. No, tapansa kullakin säikähtää asioita... :D Autoista Mosse ei välitä eikä välittänyt nytkään tippaakaan eikä naapurin lapsetkaan häirinneet, jotka kiipeilivät puissa aivan tien vieressä. Ja ennen se kohta, eli naapurin lihakarja navetta, on pelottanut Mossea. Ilmeisesti se on aina haistanut ne kummalliset nautaeläimet, ja niitä sitten pelännytkin. Mutta nyt se ei välittänyt enää niistäkään ja paikka ohitettiin noin vaan.

Tie matkan jälkeen hyppäsin kyytiin ja lähdettiin metsään. Matkan varrella oli veripisaroita, siis ihan koko matkalla. Ihmettelin kyllä kummasti, että mistähän nuokin on peräisin. Menomatkalla ravattiin Mossen kanssa muutamia pätkiä, vielä ei laukattu. Sitten matkan edetessä näin muutamia jalanjälkiä. Arvasin heti, minkä eläimen jälkiä ne olisivat, koska ne olivat melko kookkaita. Ahman jälkiähän ne olivat. Ahma oli siis todennäköisesti hommannut saalista jostain ja juossut tietä eteen päin. Äiti sanoi myöhemmin kotona kuulevansa joitain ääniä sieltä kaukaa metsästä. Varmaankin juurikin sen ahman ääniä. No, Mosse ei ollut moksiskaan, miksi se nyt pientä ahmaa pelkäisi ja varsinkaan, kun sitä ei näkynyt lähimaillakaan.

Tuommoisia jälkiä siellä näkyi!

Vasta paluumatkalla lähdettiin Mossen kanssa laukkaamaan. Ensin ravattiin melko reippaasti ja sitten pyysin Mossen laukkaan ja sitten mentiin! Mosse laukkasi niin älyttömän pehmeästi ja laukka tuntui niin rytmikkäältä ja tasaiselta. Ja en olisi voinut uskoa, että silti mentiin melko lujaa, vaikka laukka olikin niin pehmeää. Siellä me sitten mentiin eteenpäin lumisella metsätiellä. Välillä otin pätkän ravia ja välillä otin vähän aikaa käyntiä. Sitten taas laukkaa ja ohoh, mehän oltiin jo melkein tien lopussa. Matka meni kumman nopeasti, kun vauhtiakin lisättiin. :D Samalla äiti ja iskä olivat jääneet jonnekkin kauas, joten pysähdyttiin Mossen kanssa odottelemaan heitäkin. Mosse niin kilttinä poikana vain seisoi vierellä ja tyylin alkoi nukkumaan. Ihan hyvää harjoitusta tuokin, että Mosse toimii juuri kuten ihminen pyytää. Eli pyysin Mossea odottamaan rauhassa, ja sitähän se tekikin. Ei sillä ollut kiire mihinkään. :)

Lopulta ne yhdetkin saapuivat mutkan takaa ja sitten lähdettiin yhdessä kävelemään kotiin päin. Kotimatkalla Mosselle tuli ilmeisesti pissahätä. Mutta hätä olisi voinut tulla aikaisemmin, sillä Mosse vain jäi seisomaan autotien reunaan ja otti haara-asennon ja oli alkavinaan pissaamaan. Siinä sitten odoteltiin ja loppujen lopuksi Mosse ei sitten pissinytkään. Mutta samalla Mossella ei ollut kiire mihinkään. Se varmaankin ajatteli jäädä sinne tielle ottamaan aurinkoa, sillä se sai jonkin jukurivaiheen eikä suostunut kävelemään eteen päin kuin muutaman askeleen kerrallaan. :D Ja naapurin koiratkin olivat vastustamattomia, se olisi halunnut mennä niidenkin luokse. Hehheh, kyllä me sitten lopulta kotiin asti päästiin. :)

En keksinyt parempaakaan kuvaa, tämä on kuitenkin maastoaiheinen vaikka kuvassa ei olekaan Mossea!