051: Tunnin maastolenkki Mossen kanssa.

Tänään päätin lähteä Mossella kunnolla maastoon, käydä tutkimassa, että minne se hiekkatie vie, kuinka kauas ja mihin se päättyy. Nyt ennen tämän päivän maastoilua meille tuli pientä taukoa kokonaan maastoon lähdöstä, joten pari, kolme viikkoa ei me Mossen kanssa maastoiltu kuin takapellolla ja lähimetsässä. Ja tänään sain aikaiseksi nyt lähdettyä sinne, kunnolliselle maastolenkille. 

Kuljin sitä ehkä parhainta reittiä pitkin, kotimetsästä vain parinkymmenen metrin matkaa tietä pitkin ja tien toisella puolen olevan poroportin läpi. Talutin Mossen tämän matkan, koska muutenkin täytyi portti aukaista/ laittaa kiinni. Mosse oli todella innoissaan, vaikka rauhallinen nyt olikin. Totta kai maiseman vaihtelu hyvää tekee kaikille! Mossen innostuneisuus näkyy siinä, kun se lähes koko ajan puhisee itsekseen. Mosse ääntelee aika paljon tuolla tavalla. :D

Portin jälkeen sitä samaa reittiä mentiin, pellon laitaa ja sen yhden sillan yli, kunnes ollaan hiekkatiellä. Ympärillä olevilla pelloilla oli levittäytyneenä poroja, niitä oli ehkä parisenkymmentä vähän siellä sun täällä. Osa poroista söi, osa nukkui ja osa niistä ihmetteli minua ja hevosta, että miten tässä pitäisi reagoida, vaikka välimatkaa hevosen ja porojen välillä nyt olikin noin sata metriä. Mutta kun Mosse ei reagoinut poroihin mitenkään, katsoi vain ja totesi: "Ai tuollako niitä hassuja hevosia nyt on, joilla on sarvet päässä?", niin silloin porotkaan ei enää meistä välittäneet. Ja paluu matkalla niitä ei sitten enää näkynytkään. Voi sanoa, että on todellista hyötyä asua paikassa, missä porot hihhuloivat tiluksilla, missä hevonen pääsee nokat vastakkain nuuhkimaan toinen toistaan. Ainakin Mosse on todennäköisesti niihin siedättynyt näin hyvin, tai sitten se ei ole alun alkaenkaan niistä välittänyt tuon taivaallista. Mutta tuskin se siellä etelässäkään pahemmin poroja on nähnytkään!

Sen lyhyen matkan peltojen läpi kulkevan hiekkatien päässä oli se toinen poroportti, jonka tällä kertaa aukaisin ja jatkoin matkaa eteen päin. Nyt oltiin ihan oikeasti metsässä. Ja voi että, kuinka hyvä se tie onkaan! Vaikkei sillä tiellä ole ylä- ja alamäkiä, on se materiaaliltaan todella hyvää. Sopivan joustavaa ja pehmeää, oikea ihanteellinen alusta hevoselle. Ja vaikka on satanutkin nyt paljon, oli tiekin ihan kuiva. Ainoastaan tien toisella puolilla ojissa oli kaameat vesilätäköt, mutta sehän ei haittaa ollenkaan. Välillä siellä hiekkametsätiellä oli ihan putket, jotka kulkivat tien alta kummallekin puolelle. Kyllähän kaikki nyt ymmärtävät mitä tarkoitan? :D

Ja Mosse, siitä huomasi kuinka se piti vaihtelusta. Reippaasti se eteen päin käveli koko ajan, mutta samaan aikaan se oli rauhassa vaikka pää kääntyili puolelta toiselle korvat hörössä. Ja tämä reitti sinänsä oli omasta mielestäni todella mukava. Metsän läpihän sitä suurimmaksi osaksi on tehty, mutta välissä oli ihan suomaatakin, mikä näytti aikas hienolta hevosen selästä käsin. Tämä tie päättyi vain isoon ympyränmuotoiseen alueeseen keskelle metsää. Siitä sitten käännyttiin takaisin päin kotia. Ja itse asiassa Mossen vauhti pysyi samana kotimatkallakin. On vielä niin uusi reitti, ettei Mosse oikein mahtanut hahmottaa omalla suuntavaistollaan, että missä sitä ollaan, poika oli nimittäin kääntymässä väärästä liittymästä muka olevinaan niin varma, että tuo reitti vie kotiin! Saavuimme lopulta poroportille takaisin, ja siitäkin lähtee toinen tie toiseen suuntaan, taidan käydä sen tsekkaamassa joku toinen kerta.

Mutta pian oltiin jo kotona, talutin silti Mossen tien laitaa pitkin, kun piti porttien kanssa taas hääräillä, aukaista ne ja niin edelleen. Mosse oli oikein rento ja tyytyväinen, näki, että uusi maisemanvaihdos tekee hyvää hevoselle!

Kilometrimäärää en osaa sanoa, että kuinka pitkä tämä lenkki on. Mutta ajallisesti aikaa kului sen verran, kun lähdin yhdeltätoista kotoa ja olin vähän kahdentoista jälkeen takaisin kotipihalla, eli tunnin verran tämä reitti kestää. Mutta sehän on sopiva, normaalin maastolenkin mittainen. Oikein sopiva! :)