lauantai 16. helmikuuta 2013

149: Loimitusasiaa

Kuten mainitsin tässä jo päiviä sitten loimituksesta. Loimitusta ei sinänsä muuteltu mitenkään, sitä vain vähän lisättiin. Nythän olemme pitäneet Mossella aina ulkona loimea, koska sillä ei vain ole talvikarvaa suojanaan sitten yhtään. Hassua, miten minä sainkin toisen kaljukorvan, sillä Aatukin oli ihan samanlainen, kuin Mossekin nyt. :D Mutta yöksi emme laittaneet Mosselle tallitoppiat/fleece tai mitä ikinä loimea tahansa, sillä meidän tallimme on melko lämmin. Se on eristetty jollakin villalla seinistä hirsien välissä sekä näin talvisin siellä on pieni patteri, joka pitää tallin lämpimänä silloinkin, kun hevonen ei ole siellä. Eli voimme säädellä lämpötilaa +5 asteesta jopa +15 lauhemmilla keleillä, mutta tietysti pakkasella lämpötila ei nouse noin korkeisiin lukemiin ja viisitoista astetta muutenkin on aika korkea. Pyrimme pitämään tallissa sen +10 asteen lämpötilan, vaikka sanotaan, että jääkaappikylmyys on lämpötiloista parhain hevoselle.

Lämpimästä tallista huolimatta Johanna kehotti loimittamaan Mossen myös yöksi karsinaan, ettei Mossella tulisi jumeja lihaksistoon, koska kyllähän tallissa saattaa pieni veto käydä, kun siellä ilmakin kiertää. Ilmeisesti Mossen entiset omistajatkin pitivät Mossea loimitettuna pitkälle kevääseen asti yötä päivää. Joten vaikka itsestäni tuntui hurjalta loimittaa Mosse lämpimään talliin, ei sillä silti mitään hätää ollut loimen alla. Ei sillä ollut tullut hiki, joten eihän siinä mitään hätää silloin ole! Välillä on vain mukavaa pitää polle ilman loimea tallissa, jotta karvakin saa hengittää sekä myös iho. Vähän Mosse kerää sähköisyyttä loimien alla, joka ilmenee ylensä aamuisin, kun ottaa loimen pois. Ritisee ja rätisee, mutta onneksi Mosse ei reagoi pikku säväreihin. :D Lisäksi Mossen karvat on hassusti pystyssä, kun ne ovat sähköiset.

Ratsastaessa sitten täytyi myös alkaa käyttämään ratsastusloimea erityisesti alkuverkassa ja loppukäynneissä, sehän myös auttaa lihaksia lämpiämään nopeammin alussa eikä sitten lopussakaan lihakset kylmety liian nopeasti. Mosse on kuulemma iso hevonen ja sellainen bodari, että sillä saattaa kestää pitkän aikaa, ennen kuin kaikki lihakset ovat vetreinä ja lämpiminä. Ja kyllä tällä loimituksella on tuloksensa. Mosse on  ollut tämän ansiosta ratsastaessa jo heti alussa vähän joustavampi liikkeissään. Mutta silti en ota sellaista ajattelu tapaa, että tuota hevosta ei voi jättää ilman loimea, sehä kuolee muuten ilman! Kyllä se nyt sen verran pärjää, ei se kylmästä ole hytissyt kertaakaan, vaan lihaksia ajatellenhan tässä sitä ollaan loimitettu. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lähetähän terveisesi alla olevaan kommenttiosioon!