100: Kyllä Mossestakin ruutia löytyy

Tänään ratsastaessa oli Mossella vähän erilainen fiilis kuin tavallisesti. Mossella nimittäin vähän pelottaa, kun talon ja navetan katolta tippuu lunta. Ja tänään sitä varsinkin tippui. Ja minkäs hevonen sille mahtaa, että lumen tiputtua kuuluu ääntä ja suhinaa, kun se peltikattoa pitkin liukuu alas ja lopulta osuu maahan. En ihmettele yhtään, mikseikö hevonen voisi tätä pelätä. Osa hevosista pelkää vain eri asioita, vain ihmisten mielestä jokin asia voi olla vähäpätöisempi jolloin ihmiset ajattelevat, että tuota asiaa hevonen ei saa eikä voi pelätä!

Aivan kuin ihminen pystyisi määrittelemään, mitä hevonen pelkää ja mitä ei. Hevonen on saaliseläin, jonka kuuluu paeta vaaraa selviytyäkseen. Toiset hevoset vain säikkyvät herkemmin ja monia eri asioita, toiset ovat sitten taas kylmähermoisempia ja varmempia, sanotaan, että onhan olemassa "pomminvarmojakin" hevosia. Mosse on ehkä siitä kylmähermoisemmasta ja varmemmasta päästä oleva hevonen. Se ei pelkää liikennettä, koiria, traktoreita, isoja laitteita, pieniä lapsia, melua, hulinaa... Mutta tänään tuli huomattua, että lumen tippuminen sitä pelotti. Löytyipähän Mossenkin heikoin lenkki! Ja saattaahan olla, että talven myötä Mosse tottuu tähänkin asiaan, koska tänäänhän oli vasta tavallaan ensimmäinen kerta tälle talvelle kun tätä tapahtui.

Tänään Mosse säpsähteli useampaan otteeseen, jos laskuissa pysyin mukana niin ehkä kuusi-seitsemän kertaa. Näinä kertoina lunta ei tippunut kuin pienen pieni määrä katolta tai sitten ratsastuskentän valojen päältä. Mutta siltikin kun lunta tipahti, Mosse säikähti ja alkoi välillä venkoilemaan eikä halunnut enää mennä lähellekään navettaa, se halusi pysytellä vain kentän toisella puoliskolla, sillä hänen mielestään "turvallisemmalla" puoliskolla. Siinä vaiheessa aloin nauramaan ihan ääneen Mosselle, kun se alkoi tekemään sivuloikkia navetan kulmaa lähestyessä, että mitäs se tämmöinen puuha oikein on. Ihan höpöhommaa tuommoinen, hommathan tehdään siitä huolimatta vaikka ympärillä tapahtuisikin jotain muuta. Tänään keskityin Mossen kanssa avotaivutuksiin ja niissä Mosse onneksi joutui keskittymään ja unohtikin välillä kokonaan kaiken muun. Avotaivutukset onnistuivat kivasti, mutta kentällä alkaa olemaan jo vähän liikaa lunta kun sitä on niin paljon satanutkin.

Lopputunnista kun aloin ottamaan loppuraveja ja en ehtinyt kuin puolikierrosta ravata ja juuri kun pääsin navetan kulmalle, se tapahtui. Kaikki loppulumet tulivat alas navetan kattoa pitkin juuri meidän takaamme. Ja siitäkös Mosse sai hepulin! Se lähti juoksemaan salamannopeasti ihan täyttä päätä karkuun. Ei mennyt sekuntiakaan kun Mosse oli jo kentän toisessa päädyssä. Siellä se sitten pysähtyi kun aita tuli vastaan. Ja nyt en halua olla itserakas enkä mitään sellaista, mutta tämän päiväiset Mossen pomppimiset eivät edes olleet laisinkaan pelottavia eikä hankalia. Aatun kanssa tuli näihin totuttua niin paljon, siis oikeasti niin paljon ja vielä paljon enemmän ja "pahemmin", että Mossen tekemiset lähinnä huvittavat minua. :D Oma tasapaino on jo niin hyvä, että pysyin kyydissä tänäänkin ihan kevyesti siinä vaiheessa, kun Mosse pomppasi sivuun, kääntyi ja lähti varmaan kiitolaukalla eteen päin. Itse vain istuin hiljaa kyydissä (minulla kun ei ole IKINÄ ollut tapana kiljua tai huutaa, teki hevonen mitä hyvänsä!)

Mutta täytyy kyllä myöntää, että kyllä Mossestakin löytyy ruutia ja paljon! Oli oikeastaan ihan huisi tunne, kun mentiin tuhatta ja sataa ja vaikka se kestikin vain hetken, oli se ihan hauska kokemus. No, tämän jälkeen Mossea vielä pelotti vähän, eikä se reppana uskaltanut mennä takaisin päinkään. Se aina kääntyi pois päin kun yritin saada sitä "kuolemanvakavalle" tapahtumapaikalle. Kuitenkin jatkoin ratsasteluja aivan normaalisti, nostin kevyen ravin ja siitä sitten vain lähdin ottamaan loppuverkat loppuun asti. Aatunkin kanssa tuli niin luontevaksi vain jatkaa töitä, vaikka hevonen olisi kuinka pahasti säikähtänyt juuri äsken muutamaa sekuntia sitten. Minä en jää miettimään asiaa sen enempää, ja tällä tavoin hevonenkin unohtaa sen. Mossekin rentoutui sen verran, että sain sen kulkemaan taas ympäri kenttää. Tallissahan ei Mossea enää sitten jännittänytkään kun purin siltä varusteet pois ja harjailin sen. Karsinaan laittaessa se vähän aikaa kuunteli tarkoin, ennen kuin alkoi syömään heiniänsä. Tämän päiväisen jälkeen olen taas yhtä kokemusta rikkaampi!