Jes, ilmat lauhtuivat rutkasti! Enää ei ole kuin miinus viitisen astetta tai sen päälle, joten hyvinkin kelpaa tämmöiset kelit. Tänään päätin lähteä ratsastamaan Mossen kanssa pellolle/pelloille. Yleensä kun olen vähän kahdella pellolla aina pallotellut. Pellolla pallotellut, just, kuulostaa melko järkevältä... :D Mutta kuitenkin siis, että olen yleensä aina ratsastanut niillä kahdella pellolla täällä. Tuossa meidän tontin viereisellä, samankokoisella pellolla mitä Mossen laidunkin on ja sitten sillä isommalla, useamman hehtaarin kokoisella takapellolla. Tänäänkin ratsastin kummallakin pellolla.
Kun nousin satulaan kentän kautta ja pyysin Mossen liikkeelle, toimi Mosse heti sen jälkeen kuin oma ajatukseni kun menimme kentän portista ulos. Lähdimme samalle pikku reitille, mitä olemme Mossen kanssa jo niin monesti ennenkin menneet, joten Mosse taitaa tuntea reitin jo yhtä hyvin, ellei paremminkin kuin minä. Nimittäin, kesällä ja ennen lumentuloa reitti oli vanhan traktorin jälkien aikaansaannosta ja kasvien valtaamalla tien raunioilla on yhdessä kohtaa kuoppa ja toisessa kohtaa kiviröykkiä. Itse kun kuta kuinkin muistin, missä mikäkin oli niin Mossekin tiesi. Tai itse asiassa hevosen on hankalampaa hahmottaa tälläisiä asioita näkemällä kuin ihmisella, varsinkin, kun kaikki on paksun lumipeitteen alla.
Mutta minun muistini ansiosta kun sanoin vain Mosselle, että mennäämpä nyt tien vasenta tai oikeaa laitaa tai aivan keskeltä, Mosse siirtyi heti sille ilman, että minä annoin Mosselle edes mitään apuja. Koko matkan aikana en ohjannut hevosta ollenkaan, Mosse liikkui joka ikisen hetken yhtä matkaa ajatusteni tasolla, samaan suuntaan ja oikeaa reittiä. Miten ihanaa tämmöinen yhteinen ymmärrys ison, uljaan hevosen kanssa onkaan. Se tunne on vain niin uskomaton, vaikka kyseessä olisikin pienempiäkin asioita. Kaiken ei tarvitse aina olla niin suurta, vaan pienilläkin asioilla voi olla yhtä suuri ja koskettava merkitys. Yhtenä lisäesimerkkinä se, kun tänään vein Mosselle päiväkaurat/myslit, ja huutelin Mossea ja kutsuin sitä, eikä sitä näkynyt missään ja sitten aivan yhtäkkiä Mosse pyyhälsi jostain laitumen kauimmaisesta nurkasta aivan täysiä laukaten, häntä kohotettuna ja kaula kaarella minua kohti. Pysähdyttyään se hirnuikin vielä niin ihanasti. Tämmöiset hetket painautuvat hyvin mieleen, ja niitä muisteleekin uudelleen mielellään.
Takaisin pellolle. Olin yllättynyt, kun pellolla ei ollut lunta! En tajua, minne kaikki lumi oikein katosi. Sitä oli vasta kyllä ihan reippaasti, en ihmettele vaikka syvimmissä kohdissa olisi ollut päälle kolmekymmentä senttiä. Nyt Mossen jalat upposivat hankeen tuskin kavioita syvemmälle. Se siitä "hankitreenaamisesta". Eihän lumenvähyys silti estänyt mitään ratsastamista, ainoa vaan, ettei Mosse joutunut kahluutreeneihin. Ratsastelimme suurimmaksi osaksi sitten sillä tonttimme viereisellä pellolla ja kaikki sujui hyvin. Vieläkin osaan iloita, että vaikka Mossella on useitakin vapaapäiviä, ei Mosse kerää virtaa. Tänäänkään kun menimme pellolle, ei sillä ollut mitään ylimääräistä pöllöenergiaa. Askeleet tuntuivat ravissa hitusen lennokkaammilta, mutta sehän on vain hyvä juttu!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Lähetähän terveisesi alla olevaan kommenttiosioon!